maanantai 20. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!


Jokivarressa -hanke toivottaa
Hyvää Joulua ja
touhukasta Uutta Vuotta 2011

Vuoden loppu on ollut hankkeen näkyvän työn osalta hiukan hiljaisempaa. Esitteitä tehdään kuitenkin kovaa vauhtia ja ensi vuoden alkupuolella näiden pitäisi valmistua. Esitteitä on tulossa siis kaksi. Toinen Eurajoesta ja Köyliönjoesta ja toinen Hinnerjoesta ja Lapijoesta. Samalla työstetään jokivarsitauluja.

Lisäksi ensi vuodelle on suunniteltu yhtä suurempaa jokiseminaaria. Siitä myöhemmin lisää.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Luontopolkua ja melontamahdollisuuksia...





Kävin eilen työharjoittelijamme Matias Jaatisen kanssa Eurajoen kirkonkylällä Jokivarsikävelyllä. Ilma oli upea, osallistujia melko vähän, mutta keskustelut sitäkin antoisampia. Osallistujamäärän vähyys johtui osaksi tiedotuksen myöhäisestä ajankohdasta, mutta ihan hyvä kuva jokivarresta saatiin. Oppaanamme toimi Ilona Hankonen.

Kuljimme Osuuspankin talon takaa jokivartta pitkin. Kirkonkylän kuten monien jokivarsien taajamien hankaluus liikkumisen kannalta on se, että asutusta on paljon ja yksityisomistusta rannoilla on paljon. Tällöin joen saavutettavuus suiurimmalla osalla asukkaista on melko vaikeaa. Ideoita joen käyttömahdollisuuksista tuli paljon ja yhtämieltä oltiin siitä, että jokimaisemaa tulisi enemmän hyödyntää. Mielenkiintoa luontopolun tai lenkkipolun tekemiseen kyllä löytyisi, kunhan sopiva reitti maanomistajien avustuksella löytyisi ja joku taho (kunta tai paikallinen yhdistys) sen ottaisi hoitaakseen. Joki on taajamassa tärkeä elementti. Myös hoidettujen alueiden ja luonnontilaisen lehtometsän suhde puhutti.

Eurajoen alajuoksua värittävät useat kosket ja ne tekevät jokien käytöstä toisaalta hankalampaa ja toisaalta maisemallisesti ne tarjoavat upeita paikkoja, joita valitettavasti harvat meistä pääsevät näkemään ja osaavat mennä katsomaan.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Jokivarsikävely torstaina Eurajoella


Tämän viikon torstaina 30.9. klo 17 Eurajoella järjestetään jokivarsikävely.
Lähtö Kaffe Kellarin parkkipaikalta.
Tervetuloa mukaan.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Luontoselvitystiedotusta





Syksy etenee omaa tasaisen kiireistä tahtiaan. Syyskuun puolivälin yli ollaan menty ihan hujauksessa. Tällä viikolla piti olla alun perin ohjausryhmän kokous, mutta maksatuksen vuoksi asioita järjesteltiin sähköisesti ja ohjausryhmän kokous siirtyy lokakuulle.

Viime viikon keskiviikkona meillä oli yhdessä Kilpailukykyä Pyhäjärviseudun luonnosta (KIULU) -hankkeen kanssa tiedotustilaisuus Köyliönjärvellä, Pyhäjärvellä ja Eurajoella tehdyistä luontokartoituksista. Tilaisuus meni hyvin ja luontoselvityksistä tiedotettiin Turun Sanomissa ja Länsi-Suomessa. Alasatakuntaan juttu on vielä tulossa.

Uutta tietoa jokiympäristöjen luonnosta tuotetaan siis kasvillisuuskartoituksen ja linnustoselvityksen keinoin. Eurajoen osalta näin laajoja selvityksiä ei ole ennen tehty ja luontoselvitysmateriaalia on muutenkin jokiympäristöistä vähemmän. Aika paljon kasvillisuusselvityksistä olenkin täällä kertonut ja paljon olette siitä kuvia nähneet. Mielenkiintoisempia lajeja Eurajokivarressa ovat olleet jokileinikki ja lehtopalsami. Vieraslajeista runsaina esiintyivät jättipalsami ja isokierto. Linnustoselvitystä on touko-kesäkuussa tehnyt Ahlman Konsultointi&suunnittelu. Santtu Ahlman ei päässyt itse tiedotustilaisuuteen paikalle, mutta kertoi, että Eurajoen yleisimpiin lajeihin kuuluivat telkkä, rantasipi, sinitiainen, peippo ja pajulintu. Linnustosta selvitettiin pesimälinnusto ja havaintojen pohjalta kuvataan joen eri osuuksien linnuston tila. Koskipaikat kartoitettiin viidesti kartoituslaskennoin ja muu joki kolmesti meloen. Raportti valmistuu vuoden vaihteeseen mennessä. Molempien raporttien tulokset tullaan viemään paikkatietoon.

Kuvat: Rantapenkere, Syysmuuttoa, Jokivarressa tiedotusta (Henna Ryömä), Tiedotustilaisuuden biologit Jarkko Leka (oik. KIULU kasvillisuus) ja Rauno Yrjolä (vas. KIULU linnusto).

maanantai 13. syyskuuta 2010

Hinnerjoki syysväreissä





Viime torstaina jokivarsikävelimme Hinnerjoen rannoilla. Ilta oli mitä upein.

Kävelijöitä Hinnerjoella oli vähän, mutta siitä huolimatta jokivarsikävely oli varsin onnistunut. Joki kulkee kylän läpi rehevänä ja melko käyttämättömänä, mutta menneestä käytöstä on merkkejä ja tarinoita. Illan aikana keskusteltiin jokivarsikävelijöiden ja muiden iltakävelijöiden kanssa toiveista vedenlaadun paranemisesta ja käyttörajoitteista ja -mahdollisuuksista. Kalastusta joessa harrastetaan edelleen ja uimistakin niissä paikoissa, missä vettä on tarpeeksi. Veden vähyys koettiin monella tapaa ongelmalliseksi ja voimakas tulviminen runsasvetiseen aikaan. Vedenlaadun parantamiseksi joen yläjuoksulle ollaan tekemässä metsästysseuran toimesta kosteikkoja ja metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelumenetelmiin kiinnitetään valtakunnallisesti koko ajan enemmän huomiota. Joki kaikessa rehevyydessään toimii luonnollisena kosteikkona ja tarjoaa suojapaikkoja eliöstölle. Maisemallisesti joki on tärkeä osa kyläkokonaisuutta ja sellaisena sen tulisi säilyäkin.

Kiitos kaikille kävelijöille!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Eurakosken maisemissa



Jokivarsikävely Eurajoen rannalla Euran Kiukaisissa pidettiin viime tostai-iltana. Kävelijöitä oli mukavasti paikalla melkein 15. Eurakosken rannat eivät ole ihmisten tavoitettavissa kovinkaan pitkältä matkalta, mutta Kiukaisista löytyy kuitenkin sellainen erikoisuus kuin uimaranta. Uimarantoja joen varrella ei nimittäin ihan kauheasti ole ja Kiukaisissa uimaan pääsee jopa kahdesta kohdin. Mäkelän uimarantaa kunnostetaan juuri ja sinne on tulossa uudet uimakopit. Vielä kun veden laatu pysyisi uimakelpoisena. Kaloja joesta todistettavasti saa - harmi kun pojat ehtivät hauen päästää vapaaksi ennen kuin ehdin kuvan napata.

Kiitos kaikille mukana olleille.

Seuraava jokivarsikävely lähtee 9.9. Hinnerjoen kirkon parkkipaikalta klo 17.30. Tervetuloa mukaan!

maanantai 30. elokuuta 2010

Soutamista ja kävelypäiviä

Toivottavasti huomenna ei sada... Tarkoituksena olisi huomenna mennä tekemään viimeinen pätkä Eurajoen kasvillisuuskartoituksesta. Irjanne -Eurajoki. Vene saatiin vihdoin lainaan monen soittelun jälkeen. Melkein jo asennoiduin, että kumivenerutistus tulee tuosta viimeisestä pätkästä. Onneksi ei kuitenkaan. Kumivene on ollut kyllä hyvä työväline, mutta tuollaisilla vähän pitemmillä pätkillä sitä on aika hidas soutaa. Ja se lähtee niin mielettömän helposti tuulen mukana - vaikka soutaisi kuinka.

Seuraava jokivarsikävely on tällä viikolla. Lähtö 2.9. Kiukaisista Eurakosken padolta klo 17.30. Kävely järjestetään osana Kiukaisten kylien yhteistä kyläiltaa. Tervetuloa!

Tulossa 9.9. jokivarsikävely myös Hinnerjoelle, lähtö Kirkon parkkipaikalta klo 17.30.

(Kuva: Eurajoen rantoja hoidetaan myös laiduntamalla.)

perjantai 13. elokuuta 2010

Housut jalkaan - työpäivä on päättynyt!






































Wu-Huu!!! Heti pakko hehkuttaa tämän päivän kasvillisuuskartoituskokemuksia. Oltiin Eurajoella Eurajoessa. Soudettiin kumiveneellä Eurajoen keskustasta ensin ylävirtaan kohti voimalaitosta ja sitten alavirtaan Vuojoen kartanolle, missä meillä oli toinen auto parkissa. Kasvillisuuden kannalta reitti oli paikoin melko yks'totista, koska penkereet ovat niin jyrkät, ettei joessa kasvillisuutta oikein esiinny, mutta maisemat olivat huikeita. Kiva nähdä myös, että joella on käyttöä. On laitureita, veneitä ja onkipaikkoja - paljon onkipaikkoja. Käyttekö te tuolla uimassa? Tänään teki kyllä mieli pulahtaa, sen verran kuuma päivä.

Mutta SE, mikä tästä päivästä teki niin mahtavan olivat ne kolme koskea, mitkä laskimme. Tai oikeastaan yksi pohjapato ja kaksi koskea; Nolponkoski ja Masininkoski. Vettä ei koskipaikoilla ihan kauheasti ollut ja välillä jouduttiinkin lykkimään kumivenettä kiviltä irti, mutta pääasiassa päästiin ihan hienosti. Se hyvä puoli tuossa kumiveneessä on, että jos se onkin raskas soutaa ja tuuli ottaa siihen älyttömästi kiinni, niin koskipaikoilla ei tarvi pelätä, että kaadutaan ja kivistäkin päästään tarvittaessa yli. Töyssäykset on pehmeitä.

Ja vaikka onkin perjantai 13. päivä, niin selvittiin haavereitta. Kasvinäytteet saatiin pelastettua viime hetkellä ja toiminnanjohtajan housut saatiin kuivaksi. Mahtava keli ja upea päivä kaikin puolin!

torstai 12. elokuuta 2010

Terveisiä kesälomilta


















Paljon on tullut uutta kuvamateriaalia. Lisäilen niitä, kunhan saan kuvat koneella johonkin järjestykseen. Eurajoen kasvillisuuskartoitukset ovat jälleen alkaneet. Teija Kirkkala ja minä olemme nyt kahtena päivänä olleet joella ensin tiistaina Eurakosken padon yläpuolella ja Panelian keskustassa ja eilen Kyydämäestä Saharinkoskelle. Kiitos veneen lainasta!

Tässä kuitenkin kuvia vielä tuolta kesäkuulta. Kesäkuun 19. päivä järjestettiin Ala-Satakunnan ympäristöseuran ja Euran kanoottiklubin perinteinen Eurajokimelonta. Melonta järjestettiin nyt kymmenennen kerran ja reittinä olikin juhlavuoden kunniaksi ensimmäinen reitti ikinä eli Euran keskusta-Eurakoski. Ilma oli kovin sateinen, mutta onneksi Eurakoskelta oli varattu sauna, niin osallistujat pääsivät perillä lämmittelemään.
Melontatapahtumaan olemme Jokivarressa -hankeessa nyt parina vuonna osallistuneet. Tänä vuonna ennen melontaa järjestimme Eurajoki miniseminaarin Euran kanoottiklubin tiloissa. Aiheina oli Jokivarressa -hankkeen esittely ja Eurajoen kasvillisuuskartoitukset. Kuulijoita oli mukana kiitettävästi kymmenisen henkilöä, vaikka samalla hetkellä juhlittiinkin naapurimaassamme kuninkaallisia häitä ja taisi joku jalkapalloakin seurata. Kiitos mukana olleille hyvistä keskusteluista.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Köyliönjoen jokivarressa


















Viikko vierähtänyt Harolan jokivarsikävelystä ja vihdoin saan tänne blogiinkin siitä merkinnän. Oli onnistunut kävely, vaikka ilmat eivät kaikkein suotuisimpia olleetkaan. Vettä tuli välillä niin, että ihan kastuttiin. Kivasti kuitenkin oli ihmisiä likkenteessä; minun ja Anne-Marin lisäksi 8 henkilöä. Kokoonnuimme Rivieran rantaan ja saimme tutustua Matti Anttilan opastuksella Harolankosken alueeseen ja Kati ja Markku Haukiojan opastuksella Köyliönjoen rantamaisemiin hiukan jokea ylöspäin.

Hiukan kiteyttäen illan antia voisi sanoa, että Harolassa joen käyttö selkeästi painottuu Rivieran ympäristöön, mutta kiinnostusta löytyisi myös joen siivoamiseen siten, että siellä pääsisi kanootilla kulkemaan. Nyt joki on paikoin niin täynnä kaatunutta puuta ja risua, ettei siellä voi kulkea. Rantapusikoilla ja vettä varjostavilla kasveilla on tietysti oma tehtävänsä kalojen, lintujen ja eläinten suojana, mutta tukkoisimpia kohtia voisi silti avata.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Jokivarsikävely Harolassa


Järjestämme lauantaina 19.6. klo 14 jokivarsikävelyn Harolassa. Lähtö klo 14 Harolan Rivieralta. Tule mukaan keskustelemaan joesta ja esittämään ideoita ja toiveita joen ja sen käytön suhteen.

Liäksi klo 18 järjestetään Eurajoki-miniseminaari Euran kanoottiklubin tiloissa melontapaviljongin yläkerrassa. Melontapaviljonki sijaitsee Euran keskustassa Esihistoriaalisen opastuskeskuksen, Nauravan lhokäärmeen ja Lounasravintola Idyllin kohdalla joen rannassa. Aiheina Jokivarressa -hanke-esittely ja Eurajoen Kasvillisuuskartoitus kuvina.

torstai 20. toukokuuta 2010

Miniseminaari

Ohessa kuvia Vuojoella järjestetystä Puutarhan päivän tapahtumasta ja Eurajoen miniseminaarista. Ilta oli onnistunut ja kuulijoita seminaarissa kiitettävästi. Kiitos kaikille toteuttajille ja seminaariin osallistuneille! Seuraava miniseminaari pidetään Eurassa 19.6. Tarkempaa ohjelmatietoa ja kellonaikaa myöhemmin.

Puhujina Maunu Häyrynen, Sari Mäkiranta ja Teija Kirkkala.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Eurajoki miniseminaari 12.5.

Tulossa 12.5. Eurajoki -aiheinen miniseminaari. Seminaari järjestetään Eurajoella Vuojoen kartanon Puutarhan päivän yhteydessä klo 17.30.

Ohjelmassa:
klo 17.30 Kartanopuistojen suhde veteen suomalaisessa puutarhataiteessa. Professori Maunu Häyrynen, FT. Turun yliopisto, kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos.
klo 18.00 Jokivarren tiet ja maisema Vuojoella. Sari Mäkiranta, fil.yo Turun yliopisto, Porin kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opetusohjelma.
klo 18.15 Eurajoen kasvillisuuskartoitukset.
Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja, Pyhäjärvi-instituutti.

Puutarhan päivästä voi lukea enemmän osoitteessa:
http://www.vuojoki.fi/tmp_vuojoen_kartano_actual_0.asp?lang=1&sua=2&q=y&s=324

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kulttuuripolku


Vuojoen kartanon puutarhan yhteyteen suunnitellaan kulttuuripolkua. Osa poluista on jo olemassa, osaa pitää hiukan raivata ja pohjustaa, melko kevyellä kädellä polusta saa toimivan.

Jokivarressa-hanke on luvannut olla tuottamassa materiaalia joesta. Joen kasvillisuudesta, käytöstä, laadusta jne. Eli tietoa polun tauluihin. Lisäksi pohdimme melontamahdollisuuksien lisäämisestä. Tulisiko sillanpieleen laituri?

Kuvassa Leena Friman ja Matti Tamminen.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Maastossa















Maastossa oli tänään valkoista. Panelian jokivarsikävelyllä pohdittiin viime marraskuussa luontopolun paikkaa ja uimarannan tekoa. Niitä ajatuksia jalostaaksemme kävin tänään kunnan puutarhapuolen kanssa tutkailemassa tilannetta. Lunta oli paljon ja lisää tihkui taivaalta, joten melkoista rämpimistä se tänään oli. Risukkoa oli paljon, katkenneita puita ja sähköyhtiön katkomia... ja vadelmaa ja muuta matalampaa kasvustoa kasvaa maasta heti kun maa lämpenee. Seuraavaksi pitää miettiä kotiseutuyhdistyksen kanssa voimavarat ja mahdollisuudet, miten edetään.

Anne-Mari kävi viikko sitten Eurajoella keskustelemassa miniseminaarista ja Vuojoen kartanon ympäristöön tulevan kulttuuripolun jokiosuudesta. Miniseminaari suunniteltiin pidettäväksi 12.5. Vuojoen Floran -päivän tapahtuman yhteydessä. Aihevalinnat keskittyvät karkeasti joen historiaan ja kasvillisuuteen. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Kevätvalmistelua...


Kevättä rinnassa. Olen tehnyt aikataulutusta keväälle. Huhtikuusta tuntuu tulevan HUH!-kuu, jos kaikki talkoosuunnitelmat ja jokivarsikävelyt saadaan toteutettua. Linnustoselvityksen tarjouspyyntö on kohtalailla valmistumassa Eurajoelle - sen kanssa meinaa olla kiire.

Miniseminaarisuunnittelu on käynnistynyt Eurajoen osalta. Puolentoista viikon päästä palaveerataan tarkemmin ja päätetään aiheet. Eurajoki, jokihelmisimpukat, jokitarinat, historiaa, valokuvia, kalastoa, koskikunnostuksia... ideoita lentelee, joten karsintaa pitää tehdä. Kaikkea ei voida käsitellä, tai seminaari ei ole enää mini. Uskon, että tästä tulee hyvä. Toinen miniseminaari on ajatustasolla suunnitteilla Saarnijärven ympärille, Lapinjoen historiaa... sen valmisteluja ei ole vielä aloitettu.

Ensi viikolla käsitellään jokiesitteitä. Hinnerjoki-Lapinjoelle ja Eurajoelle tehdään jokiesitteet yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Niiden sisältöä ja visuaalista muotoa käydään läpi ensi torstaina.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Kesä mielessä...





























































Kuvasatoa viime kesän kasvillisuuskartoitukselta... Jotenkin kuvat ei tee oikeutta sille maisemalle, mitä tuolla jokivarressa (tai tässä tapauksessa kai joella) nähtiin.


perjantai 5. helmikuuta 2010

Viime kesänä tapahtunutta...















Eurajokimelonnasta täällä ei olekaan vielä yhtään bloggausta, joten laitetaanpa siitäkin kuva tai kaksi.

Eurajokimelonta on Ala-Satakunnan ympäristöseura ry:n ja Euran Kanoottiklubin yhteistyössä järjestämä tapahtuma. Viime kesänä se järjestettiin 13.6. ja melontareittinä oli Harola-Panelia. Suomen luonnonsuojeluliiton luonnonkukkien päivä oli 14.6., joten Eurajokimelontakin järjestettiin luonnonkukka -teemalla. Lähtiäiset pidettiin Harolan Rivieralla ja mukana oli 40-50 henkeä. Harolan kyläyhdistys tarjosi makkaraa ja Inkeri Hurme kertoi luonnon yrteistä ja kasvien käyttötavoista. Melojia oli 7, jotka meloivat ympäröivää maisemaa ja luontoa tarkkaillen Harolasta Paneliaan, jossa oli järjestetty mahdollisuus saunoa ja viettää hetki iltaa.

Tänä vuonna Eurajokimelonta on suunniteltu pidettäväksi 19.6. Reitti ja teemat ovat vielä suunnitteluvaiheessa, mutta Jokivarressa -hanke on tänäkin vuonna melonnassa mukana. Vastaavan toiminnan elvyttämisestähän oli puhetta myös siellä Lapissa, Lapinjokisoudun merkeissä.